tiistai 10. syyskuuta 2019

Harjoittelu, Arboretet og Botanisk hage, Milde, Norja

Bergenin yliopiston Arboretumin ja Kasvitieteellisen  puutarhan kanssa samaan organisaatioon kuuluu Muséhagen. Se on puutarha, joka ympäröi Luonnontieteellistä museota Bergenin keskustassa. Pääsin mukaan  Musèhagenin 120 vuotisjuhlaan, joka vietettiin ulkona puutarhassa. Ohjelmassa oli juhlapuheita, katsaus puutarhan historiaan, leikkimielinen tietovisa ja herkkuja norjalaisittain. Juhlijat, n. 60 henkilöä, olivat Muséhagenin, Kasvitieteellisen puutarhan, Arboretumin ja Luonnontieteellisen museon henkilökuntaa sekä kutsuvieraita.




















Musèhagenissa järjestetään kerran kuukaudessa Lunsjvandring, eli opastettu kierros lounasaikaan. Osallistuin kierrokselle, jossa puutahurit Hilde ja Solveig kertoivat keittiöpuutarhan  yrteistä ja juureksista. Kouluruotsilla ymmärsin hieman, onneksi työkaveri käänsi englanniksi jotta ymmärsin yrtteihin liittyvät  tarinat ja muun runsaan informaation. Kierroksen lopuksi saimme  maistella ja haistella keittiöpuutarhan antimia.
































tiistai 3. syyskuuta 2019

Harjoittelu, Arboretet og Botanisk hage, Milde, Norja



Rhododendron barbatum


Rhododendron - suvun kasveissa löytyy lajeja matalista lamoavista lajeista monimetrisiin puihin. Kasvien ja lehtien koko, värit, pintarakenteet ja muodot vaihtelevat paljon lajeittain. Olen ihaillut ja ihmetellyt tätä monimuotoisuutta. Nämä kasvit ovat Arboretumin lajikokoelmasta, jossa esitellään eri puolilla maailmaa eläviä, erilaisiin elinympäristöihin sopeutuneita Rhododendron- lajeja.


Rhododendron forrestii ssp.forrestii



Rhododendron orbiculare

Rhododendron roxieanum var.oreonastes








Rhododendron bureavii

sunnuntai 1. syyskuuta 2019

Harjoittelu Arboretet og Botanisk Hage, Milde, Norja

Täällä länsi-Norjassa vallitseva  lauhkea meri-ilmasto on hyvin sateinen. Atlantilla muodostuvat matalapaineet tuovat sadepilviä ja kovia tuulia rannikolle.  Vuotuinen sademäärä on 2 000 mm, vertailuna Helsingissä keskimäärin 655 mm.

Golf-virran ansiosta talvet ovat leutoja, lumettomia ja  maa routaantuu harvoin. Viimeinen "pullonkaulavuosi", jolloin paljon kasveja paleltui Arboretumissa, oli vuonna 2010, jolloin maa oli roudassa kolme kuukautta, eikä lunta ollut lainkaan. Milde kuuluu Bergenin kaupunkiin ja on Helsingin kanssa samalla leveyspiirillä.

Työyhteisö on kansainvälinen, norjalaisten lisäksi on työntekijöitä Serbiasta, Saksasta, Makedoniasta, Tsekeistä ja Suomesta. Aivan jokainen ei osaa norjaa, joten työkielenä on myös englanti, minulla myös suomi kun työskentelin kahdestaan suomalaisen kanssa. Ilmapiiri on rento ja ystävällinen.

Ensimmäisenä työpäivänä tapasin kaikki työkaverit ja ylipuutarhuri Mladen perehdytti työ-ja sosiaalitiloihin, palo- ja turvallisuusmääräyksiin jne. Työpäivät alkavat klo 7.30 ja päättyvät klo 15.00. Aamupäivällä pieni kahvitauko, klo 11.30 on ruokatauko joka kestää 20 minuuttia. Työpäivät aloitetaan yhteisellä kokoontumisella lounastiloissa. Keskustellaan kuka tekee mitäkin ja mitä koneita kukin ottaa käyttöönsä. Harjoitteluaikani on jaettu kolmeen osaan, työskentelen kasvitieteellisessä puutarhassa, arboretumissa sekä kasvihuoneissa.

Rhododendron -lajikokoelmassa on 300 eri lajia.

Arboretumin Rhododendron kokoelmat ovat pohjoismaiden suurimmat.  Maalaji  täällä on turvemaa, joka on ihanteellista happaman maan kasveille. Terhi-puutarhuri esitteli aluksi Rhododendron- kokoelman ja kertoi rekisteröintijärjestelmästä. Poistimme Rhododenroneista kuolleita oksia ja väärässä paikassa kasvavia pienehköjä kasveja ja istutimme tilalle oikean lajisia. Puistossa liikutaan Gator-merkkisellä pienellä lavallisella sähköautolla.
Siementen kerääminen ja käsittely on tärkeä osa arboretumin toimintaa. Sorvarinpensaan, Euonymus macropterus siemenistä osa oli jo kerättävissä.



Sorvarinpensaan siemenkotia.



Hyötykasvipuutarha.
Kasviteteellisen puutarhan puolella aloitin työskentelyn sen hyötykasvipuutarhassa. Kun sade syövyttää kulkuväyliin uria, niitä lapioidaan ja harataan tasaisiksi. Syyskesällä kasvit ovat jo kasvaneet suuriksi, joten niitä siistitään leikkaamalla. Kitkentää. Hannu-puutarhurin kanssa kylvimme myös mikrovihanneksia; auringonkukkaa, punajuurta ja parsakaalia. Ideana on, että kasvusto syödään pieninä taimina, lehtinä. Yleinen kiinnostus hyötykasvien kasvattamiseen kotipuutarhoissa on viimevuosina lisääntynyt Norjassa nuorten aikuisten keskuudessa.
Viikinkipuutarhassa kasvaa kasveja jotka ovat olleet käytössä jo viikinkiajalla; yrttejä, vihanneksia, hedelmiä ja pähkinöitä, oluen  panoon liittyviä kasveja, värjäämiseen liittyviä kasveja sekä kasveja joista on saatu tekstiilikuituja.
Hugelkulttuurin mukaan rakennetun kohopenkin päällä kasvaa monivuotisia kasviksia. Penkki on rakennettu puun runkojen ja oksien päälle jotka kompostoituvat vähitellen ja luovuttavat ravinteita päällä kasvaville kasveille. Kasvukauden aikana kasvien juurelle silputaan kasvijätettä katteeksi ja ravinteeksi.



Syötäviä hyötykasveja; maksaruohoa, kehäkukkia ja lehtikaalia.

lauantai 31. elokuuta 2019

Viheralan harjoittelu Norjassa

Neljän viikon harjoittelun aikana pääsen työskentelemään Bergenin yliopiston Arboretumissa ja Kasvitieteellisessä puutarhassa, jotka sijaitsevat kauniilla alueella Mildessä, Fanavuonon läheisyydessä 25 km Bergenistä etelään.

Lystgård-rakennus Kasvitieteellisessä puutarhassa.
















Ryhmäkasvi-istutukset, takana Milden satama.





maanantai 29. heinäkuuta 2019

Floristin alun seikkailu Englannissa

Eka päivä töitä edessä!! Innolla odotan mitä kuukausi tuo tullessaan. Viikonloppu on asetuttu aloilleen työnantajien luokse tutustuen heihin ja heidän ystäviin.
 www.pavilionflowes.com


Kohta viikko takana!! Englannissa tähän aikaan vuodesta on hieman hiljaista kaupoissa koska koululaiset ovat lomalla.  Olen silti päässyt tekemään kaikkea mahdollista kuten palvellut asiakkaita, rahastanut  ja vastannut puhelimeen sekä tehnyt tilaukska..se oli aika jännää! Täällä ihmiset tulevat kun keli on hyvä ja jos sataa on todella kuollutta. Ihmiset ovat yleisesti todella ystävällisiä.

perjantai 14. kesäkuuta 2019

7 viikkoa Alankomaissa. Zwolle - on pieni Amsterdam.

7 viikkoa meni niin nopeasti, kun7 päivä. Luulen että sentakia koska on ollut paljon tekemistä ja olin oppinut paljon uutta.
Olen Kirill Jakovlev opiskelen Keudassa Saaren kartano puutarhuriksi jo kaksi vuotta.  Heti pyydän anteeksi että mun Suomen kieli ei ole aina hyvin ymmärrettävää. Olen kotoisin venäjän Karjalasra - Petroskoista (Äänislinna).
Osallistuin huhtikuu-toukokuussa kv-jaksossa Alankomaassa Zwolle kaupungissa. Keuda ja Zwollella sijaitseva koulu Zone-college järjestävät vaihton.
Olen erikseen kiitollinen Tiina Räihälle, Stina Jänkälälle, Suvi Kylmälälle ja Peter van den Bergille että tämä mielenkiintoinen projekti onistui.
Ensimmäinen työpäivä oli semmoinen:
Aamulla klo 7:15 tulin työpaikalle Andre Geerts puutarhuri firman, mikä sijaitsee Dalfsen kaupungissa. Aamukahvit on todella tarkea osa työpäivästä Alankomaassa! Sen aikana työntekijät keskustelivat eri asioista ja pomo kerro kaikille päivän suunnitelman.
Muuten työpäivää on 8 tuntia plus kaksi kahvitauko ja lounastauko, niin yhteensä työpäivä kestä 9 tuntia klo 16:30 asti.
Ensimmäisenä työpäivänä me lähd ryimme tehdä  yksityispihan kevät siivous ja ylläpito.



Jatkuu....

keskiviikko 30. tammikuuta 2019

4 viikoa Saksassa_#1Weihenstephan





Die erste Woche - Blumengestaltung in Weihenstephan

Ensimäinen viiko – Kukkalaiten rakentaminen Weihenstephanissa



1. Wirkung auf mich

Die Idee für dieses Werk entstand einerseits aus dem Garten, wo sich dir Staatliche Fachschule für Blumenkunst befindet. Emotional übte das winterliche Wetter darauf Einfluss aus – „Winterwunderland“. 
Eine weitere Quelle ist  hanakubari, und dann natürlich der Basis entsprechende Blumen.
Die niedrige Vase wurde der Farbe und dem Struktur der Äste entsprechend ausgewählt.

1. Vaikutus minuun

Työn idea syntyi puutarhasta, jossa sijaitsee kukkasidonnan oppilaitos - Staatliche Fachschule für Blumenkunst, jossa emotionaalisesti vaikutti talvinen sää - "Winter Wonderland".
Toinen lähde on hanakubari, kukkien luonollinen asento ja sitten tietysti siihen tarkoitukseen sopivat kukat.
Matala maljakko valittiin haarojen värin ja rakenteen mukaan.


  




2. Herkunft und verbindungen

Für dieses Werk kam die Idee von Ästen, die sich unter der Schwere des Schnees verbiegen.
Die Dynamik ist stark auf eine Seite ausgerichtet.
Um die Bewegung auszugleichen wurde hier ein stärkerer Ast eingesetzt, der quer zu den anderen zarteren Ästen liegt.

2. Alku

Tähän työhön ajatus tuli oksista, jotka kaatuvat lumen painon alle.
Työ liikunto on dynaamisesti yhdensuuntaisesti yhdellä puolella.
Liikenteen kompensoimiseksi käytettiin tässä paksumpaa haaraa, joka sijaitsee muiden herkempien oksojen tukena.



 


3. Äste und Bewegung

Äste der winterlichen Forshytien sind hier das wichtigste Material.
Um die graphische und visuelle Wirkung zu verstärken, sind die Äste etwas abgeschnitten, um die Bewegung zu betonen.
In zwei Wochen, wenn die Messe stattfindet, sollte die Forshytie blühen.

3. Oksat ja liike

Talvisen forsytian haarat ovat täällä tärkein materiaali.
Graafisen ja visuaalisen vaikutuksen parantamiseksi pienet haarat leikataan hieman pois, jotta korostetaan liikettä.
Kahden viikon kuluessa, kun messut järjestetään, forsythian tulisi kukkia.





4. Die Blüte

Die Blumen hier sind zartrosa Mohnblumen. Die Wirkung der Blumen ist zart und graphisch, hiermit wird die Bewegung der Äste fortgesetzt.
Die dunkelrosa Beeren der Symphonicarpos (Schneebeeren) unterstützen den Farbton der Blumen. 

4. Käytössä olevat kukat

Kukat ovat pehmeitä vaaleanpunaisia ​​unikkoa. Kukkien vaikutus on herkkä ja graafinen, joten oksijen liikkumista jatketaan.
Symphonicarpoksen tummat vaaleanpunaiset marjat tukevat kukkien väriä.



 


5. Gestaltung

Alle in diesem Werk verwendeten Äste wurden quer in dem stärkeren Ast, in vorgeborten Löchern, befestigt. Die Blumen wurden frei in einem niedrigen Gefäß zwischen den Ästen platziert.

5. Asettelu

Kaikki tässä työssä käytetyt oksat kiinnitettiin paksumpaa haaraa
Kukat sijoitettiin vapaasti matalaan astiaan oksijen välissä.