tiistai 16. lokakuuta 2012

Elsebeth blomsterbinderi

Kaksi päivää takana Rødovren Elsebeth blomsterbinderissä. Huomattavia eroja heti kättelyssä :) Täällä ruusut ja isopäiset krysanteemit keitetään imupintojen leikkaamisen jälkeen. Henkilökunta on myös "hienompaa". Kukkia on tullut valtavat määrät kerralla, joten sormet verillä ruusunpiikeistä ja veitsestä. Tarkkoja ollaan myös siitä, millaisia kimppuja päästetään asiakkaille, joten läpäisin sen seulan ainakin, koska sain tänään tehdä pieniä kimppuja myyntiin :D. Huomenna saan sitten tehdä hieman isompia... Kielellisesti olen pärjännyt hyvin, kaikki osaavat todella hyvää englantia. Tässä paikassa ei kyllä ole ollut minkäänlaista perehdytystä. Itse on saanut kaikki kysellä. Autolla hurauttaessa matkaan menee n. 35 min. Hieman hirvittää tuolla nelikaistaisella moottoritiellä suhata, mutta onneksi nyt kouluissa syysloma niin tiellä on hieman hiljaisempaa, ensi viikolla tie onkin jo tutumpi.

Helena

maanantai 15. lokakuuta 2012

liege over and out

Nopeasti pyörähti neljä viikkoa Liegessä ja huomenna lähdetään kotimatkalle Helsinkiin. Kukkakauppa Stapellen lisäksi työskentelimme DonaFleurissä, jonka tyyli erosi selkeästi Stapellesta. Vikan viikon kohokohta oli  käydä Brysselin kukkatukussa, jonne lähtö oli tosin jo neljältä aamulla. Puoli kuudelta oltiinkin jo "pirteinä" seuraamassa kukkahuutokauppaa. Pienien pohdiskelujen jälkeen huutokauppojen pääperiaatteet ja huutokauppakellot alkoivat vähän selventyä. Huutokauppa kesti nelisen tuntia, joten muutamat kukat vaihtoivat omistajaa. Kukkakaupalle päästyämme työpäivä jatkuikin sitten normaalisti. Oli sellainen mukava 12-tuntinen kukkien täyteinen päivä.

Ranskalla, englannilla ja elekielellä täällä ollaan ihan hyvin pärjätty. Meidät aletaan tuntea jo monessa paikkaa ja kysellään heti kuulumisia. Täällä ei taida pyöriä kovin montaa ei ranskankielistä turistia :)

torstai 11. lokakuuta 2012

Hilsner fra Danmark!

Taalla Tanskassa vierahtanyt jo kohta pari viikkoa. Kuinka nopeasti aika kiitaakaan! Ilmat suurimmalta osin ovat olleet  hyvia, joitakin sadepaivia lukuunottamatta.Tyomatkaa kertyy n. 3,5 km suuntaansa ja kuljen sen omalla autolla. Ensimmainen tyossaoppimispaikka on ollut todella lamminhenkinen perheyritys. Olen paassyt moneen paikkaan tyon puolesta: kirkkoon, krematorioon, kappeliin, pankkiin  muutamia mainitakseni. Huomenna lahdetaan Køøpenhaminan kukkatukkuun jouluostoksille :) Olen myos saanut tehda paljon kimppuja ja pienia poyta-asetelmia. Tama paikka on ns. maalaiskukkakauppa, josta loytyy myos paljon monenmoisia ihania koriste-esineita! Valikoimiin kuuluu myos ulkokasvit, joita ei vuodenaikaan nahden ole enaa paljon saatavilla. Seka runsas valikoima ulkoruukkuja. Juuri nyt olemme sisustamassa kauppaa jouluilmeeseen.
 Ensi viikolla vaihtuu tyossaoppimispaikka Rødovre Centrumissa olevaan kauppaan, joka on toisesta aaripaasta eli kaupunkilaiskukkakauppa. Kiva nahda miten nama eroavat toisistaan.

Helena