lauantai 26. huhtikuuta 2014

Flor und Decor Flowers.more

Tällä viikolla mentiin sitten 4 päiväksi uuteen kukkakauppaan ja se osoittautuikin aivan erillaiseksi maailmaksi. Aamuisin, kun paikalle meni niin kauppiaan tukkukäynnin jäljiltä leikkokukkaa löytyi joka puolelta. Siinä sitten yritettiin saada kaikki laitettua ämpäreihin ja veteen odottamaan kauppakunnosta. Ja sitä kunnostettavaa todellakin oli ja useimmiten kauppakunnostus saatiin päätökseen vasta iltapäivällä. Jos edellisessä paikassa tärkeätä oli siisteys niin täällä se ei tullut ensimmäisenä eteen. Kukkia kauppakunnostettaessa tai muutenkin työskennellessä roskat pudotettiin lattialle ja siitä niitä sitten aika ajoin harjattiin yhteen ainoaan myymälässä olevaan roskikseen ja vieläpä suht pieneen sellaiseen.

Suurimman osan tämän kukkakaupan työstä muodostivat viikkoasiakkaat, joille toimitettiin kukkia ja käytiin "kunnostamassa" asiakkaalla olevia kukkia. Yhtä ehkä suurimpana asiakkaana oli Hotel Vier Jahreszeiten, jossa käytiin päivittäin esim. viemässä sviitteihin kukkia ja myöskin täällä "kunnostamassa" jo hotellilla olevia kukkia. Hotellissa on myös yrityksen toinen myymälä, jossa yleensä joku "pääliikkeen" työntekijöistä on, jos hotellin myymälän työntekijä ei ole paikalla.

Sain myös tehdä itsekin ihan kivasti kimppuja ja hyvin ne näyttivät kelpaavan myytiin ja asiakkaillekin. Ensimmäinen tekemäni kimppu meni kaupaksi n. 10 minuutissa. Täällä oli aikas vapaat kädet kimpun tekemisessä, mutta samalla tyylillä mentiin kuin edellisessäkin paikassa eli vihreätä käytettiin aikas vähän ja se on kyllä hieman totuttelemista vaativa asia.



Viimeisenä päivänä pääsi todella kimppujen tekojen makuun: oli iso tilaus johonkin näyttelyyn, johon tarvittiin 7 isoa kimppua, 6 keskikokoista ja 25 pientä kimppua ( ei nämä pienetkään mielestäni olleet kovin pieniä). Pääsin tekemään näitä pieniä kimppuja. Näissä oli kaikissa määritelty kukat, että kaikista tuli kukkien osalta samanlaisia. Itse taisin tehdä näitä kimppuja n. 5 kappaletta. Hyvää harjoitusta siis tuli saksalaistyylisten kimppujen tekoon.

Kaiken kaikkiaan mukavat neljä päivää, vaikka alussa oli hieman hankalampaan päästä porukkaan mukaan mitä edellisessä paikassa. Ja tähän loppuun taas voin todeta, että neljä päivää on aivan liian vähän, viel zu wenig, yhdessä paikassa oloon.

perjantai 25. huhtikuuta 2014

Viimeistä viedään

Tänään oli harjoittelun viimeinen päivä. Aika on mennyt huiman nopeasti ja varmasti olen oppinut huimasti floristiikasta ja ruotsalaisuudestakin. Eilen tein hautajaisiin oasis-sieneen kahvallisia hautavihkoja pari ja ne oli kyllä hauska tehdä niitä. Vihreätä ei juurikaan tarvinnut käyttää. Täytin asetelmat kukilla. Niistä tuli muodoltaan pyöreitä ylhäältä katsottuna ja matalia litteitä sivulta katsottuna.
Tänään sain tehdä morsiuskimpun valmiiseen orapihlajasta tehtyyn konstruktiopohjaan. Se oli mielenkiintoista ja hauskaa.
Tällä viikolla olen saanut tehdä paljon kimppuja ja vieläpä kaulakorun tekelettäkin itselleni. Monenmoista tekniikkaa on siis tullut harjoiteltua. Ideoita olen saanut näissäkin paljon uusia. Olen myös käyttänyt paljon erilaisia kukkia joita en ole koulussa käyttänyt vielä kimpuissa tai asetelmissa, joten senkin puolesta on oppimista tapahtunut. En ole aikaisemmin juurikaan tykännyt pelargonioista, mutta nyt on listalla muutama jo joita on pakko saada.

Tämä muutama viikko on niin lyhyt aika, että vaikea heti ajatella mitä kaikkea sitä onkaan jo nähnyt tänä aikana ja miten sitä voi hyödyntää tulevaisuudessa. Uskon että ideat viriävät alitajunnassa jatkuvasti kaikesta mitä olen täällä nähnyt. Olen tavannut niin paljon erilaisia ihmisiä ja eri maista täällä myös joiden kanssa olen keskustellut floristiikasta. Hauska kuulla erilaisia näkeymyksiä ja tarinoita, sekä hieman valistusta mitä käy jos ei suunnittele bisnestä oikein. Seuraavaksi haluaisin matkustaa Kanadaan. Siellä kukat ovat kai aika isokin bisnes. Tack och adjö!Kääriäinen kuittaa!
Tänään oli harjoittelun viimeinen päivä. Aika on mennyt huiman nopeasti ja varmasti olen oppinut huimasti floristiikasta ja ruotsalaisuudestakin. Eilen tein hautajaisiin oasis-sieneen kahvallisia hautavihkoja pari ja ne oli kyllä hauska tehdä niitä. Vihreätä ei juurikaan tarvinnut käyttää. Täytin asetelmat kukilla. Niistä tuli muodoltaan pyöreitä ylhäältä katsottuna ja matalia litteitä sivulta katsottuna.
Tänään sain tehdä morsiuskimpun valmiiseen orapihlajasta tehtyyn konstruktiopohjaan. Se oli mielenkiintoista ja hauskaa.
Tällä viikolla olen saanut tehdä paljon kimppuja ja vieläpä kaulakorun tekelettäkin itselleni. Monenmoista tekniikkaa on siis tullut harjoiteltua. Ideoita olen saanut näissäkin paljon uusia. Olen myös käyttänyt paljon erilaisia kukkia joita en ole koulussa käyttänyt vielä kimpuissa tai asetelmissa, joten senkin puolesta on oppimista tapahtunut. En ole aikaisemmin juurikaan tykännyt pelargonioista, mutta nyt on listalla muutama jo joita on pakko saada.


Tämä muutama viikko on niin lyhyt aika, että vaikea heti ajatella mitä kaikkea sitä onkaan jo nähnyt tänä aikana ja miten sitä voi hyödyntää tulevaisuudessa. Uskon että ideat viriävät alitajunnassa jatkuvasti kaikesta mitä olen täällä nähnyt. Olen tavannut niin paljon erilaisia ihmisiä ja eri maista täällä myös joiden kanssa olen keskustellut floristiikasta. Hauska kuulla erilaisia näkeymyksiä ja tarinoita, sekä hieman valistusta mitä käy jos ei suunnittele bisnestä oikein. Seuraavaksi haluaisin matkustaa Kanadaan. Siellä kukat ovat kai aika isokin bisnes. Tack och adjö!Kääriäinen kuittaa!

maanantai 21. huhtikuuta 2014

Toinen viikko kukkakaupassa vierähti mukavasti. Sain sitoa kimppuja joka päivä. Tein myös pääsiäisistutuksia jonkun verran ja pakkailin tilauksia. Pakkauspaperi on kyllä hienoa täällä. Se on kolmekerroksisista kukkapaperia, joka kestää kosteutta eli paperin päälle voi sumuttaa kosteuden. Kylmyyttä se kestää -10 saakka. Toki paperi on kalliimpaa kuin tavallinen, mutta nopeuttaa toimintaa sanomalehden käärimisen sijaan ja on arvokkaan näköinen.
Sinna niin hyvin kertoi jo saksalaisten kimppujen eroista suomalaiseen, että tähän muutama sananen ruotsalaisista. Harjoittelu on ollut tähän mennessä minulle hyvin osuvaa treenausta, sillä tuppaan tekemään omista kimpuistani turhan tiiviitä ja survomaan kukat yhteen. Näin siihen nyrkin kokoiseen kimppuun saa vaikka rahallisesti mahtumaan satasen eikä kukkia edes näe. Täällä olen saanut opetella pitelemään kimppua hyvin alhaalta kiinni. Ruotsissa ei juurikaan käytetä välivihreitä eikä mansettia tehdä, joten kimpun on itsessään näytettävä jo isolle ilman tilpehöörejä. Melkein kaikki kimput tosin kääritään paperiin. Paperi ikäänkuin korvaa mansetin. Toki tottumattoman silmään itse huomasin, että paperilla saa aikaan helposti arvokkaan näköisen kimpun. Niin kuin mansetillakin. Mustikkaa täälläkin on käytetty ja hankala minun olla tunkematta sitä liikaa kukkien väliin, kun jo kaksikin oksaa riittäisi.
Kummasti ne Eucalyptus-puut siinä pihalla on pärjänneet vaikka aamuisin ei juurikaan lämpöasteita viikko sitten ollut vielä. Joka aamu on kannettu ne siihen ihasteltavaksi. 

Ruotsissakin on kukkakauppoja laidasta laitaan. Kaikissa ei olla niin tarkkoja ja sieni saa pöytäasetelmissakin näkyä reippaasti. Kävin kiertelemässä erilaisia vapaa-ajalla ja tietysti pisti silmään hienoudet ja puutteet. Pääsiäisen aikaan ajattelin viedä kukkia myös lahjaksi. Kävin ostamassa metropysäkin varrella olevasta kukkakaupasta tulppaaneja ja kyllä jotenkin harjoittelupaikan nättien pakettien jälkeen kauhistelin kirkuvan punaista mainospaperia kukkien ympärillä. Samat kukat näyttivät siinä niin halvoille.

Pääsiäisenä käpöstelin myös Tukholman kasvitieteelliseen puutarhaan. Se osoittautui kivaksi piknik-paikaksi veden äärellä. Vieressä törrötti houkuttelevasti Plantagen. 

perjantai 18. huhtikuuta 2014

kukkakauppaelämää

Nyt on sitten päästy ensimmäistä kertaa harjoittelemaan kukkakauppaan Müncheniin, Herr Wismayer für Blumen:iin.
Viikkoon mahtui kaikenlaisia kukkakaupan töitä kukkien kauppakunnostuksesta asetelmien ja kimppujen tekoon. Sen sain heti huomata, että tässä kukkakaupassa tärkeätä on siisteys ja kaikki pitää olla ei vain hyvää vaan täydellistä.
Suurimman haasteen ehkä muodostivat ehkä asiakaspalvelu, vaikka saksaa osaankin niin kynnys mennä kysymään asiakkaalta "miten voin auttaa" oli suuri, koska tuntui, että suurin osa asiakkaista halusi, että heille sidotaan siinä odottaessa kimppu ja edelleenkään omat taitoni eivät siihen riitä.

Sain toki sitoa kimppuja ja sain siihen hyvin apua, opastusta kukkakaupan työntekijöitä. Täytyy kyllä myöntää, että itseäni alkoi välillä turhauttamaan, kun tuo kimppujen sitominen tuntuu niin hankalalta.
Suurimpana erona suomalaiseen ja saksalaiseen kimppujen sidontaan huomasin sen, kun itse laitoin kimppuun välivihreäksi salalia niin täällä oltiin sitä mieltä, että salalia kannattaa käyttää vaan kimpun mansettina. Muutenkin vihreää käytettiin paljon vähemmän kuin koulussa on opittu kimppuihin laittamaan. Kimpuissa käytettiin vihreänä eniten mustikkaa ja pistaasia.

Pääsiäinen näkyi myös hyvin paljon kukkakaupassa ja siihen liittyen tehtiin erilaisia asetelmia. Ja asiakkaiden suosikkituotteeksi osoittautuivat pajunkissat. Itselleni suurta ihastusta aiheutti kielot leikkokukkana ja ruukussa ja niitä käytettiin myös pienissä pääsiäisasetelmissa.


Kaiken kaikkiaan työntekijät osoittautuivat hyvin mukaviksi ja jaksoivat hyvin opastaa ja auttaa.
Ja se herkkujen määrä mitä oli aina iltapäivisin tarjolla, huh huh....
Mielelläni olisin mennyt tähän samaan paikkaa vielä ensi viikolla, kun nyt vähän päässyt kaupan kuvioihin mukaan, mutta uusi kukkakauppa odottaa...

tiistai 15. huhtikuuta 2014

Toinen viikko harjoittelua alkaa
Työssäoppimassa olen monesti ihaillut kaupan sisustusta. Värit ovat tummat ja valot ovat silmälle armolliset toisin kuin suomalaisissa ostoskeskuksissa on tapana. Musiikki on miellyttävää ja tunnistankin heti joukosta lempiartistejani. Ruotsissa joutuu myös maksamaan tekijänoikeusmaksua jos soittaa kaupassa musiikkia, silti se luo mukavaa tunnelmaa kauppaan ja tulee itsellekkin kivempi fiilis olla töissä. Jokainen asia kaupassa on sen verran ihailua herättävä, että se tekisi mieli ostaa.
Vasta nyt olen huomannut miten vaasi on puolet kukasta. Vaikka kukka itsessään olisi ihan kiva tulee siitä ihan mieletön sisustusartikkeli upean vaasin kanssa. Ja toisin päin.
Omistajapariskunta on painottanut minulle, miten yksityiskohdilla on väliä. Kaikki on viimeisen päälle, hintalapuista lähtien. Kukkakaupassa käynti on elämys. Esillepano kukkakaupassa on mielenkiintoa ja ostohaluja herättävä. Tutkittavaa on paljon. Silti on helppo löytää etsimänsä.
Kukkakimppuja ja istutuksia olen saanut harjoitella paljon erilaisia. Aiheena on mikäpä muukaan kuin pääsiäinen. Höyheniä on joka paikassa. Ruotsissa värikkyys myy eri tavalla kuin Suomessa.

Paljon olen saanut jo oppia ja nähdä täällä.

sunnuntai 13. huhtikuuta 2014

Morsiussidontaa ja pajunpujontaa

Tähän viikkoon on mahtunut hyvin monenlaista, mutta mielenkiintoisimpina ovat jääneet mieleen koululla vietetty päivä aluksi opetusta hieman seuraten ja sitten myös itse tekemään päästen. Oppitunnin aineena oli Desingorienteriertes Gestalten - Inspiration Modedesign. Tämä sisältyi paikallisten floristimestariopiskelijoiden lähestyvään näyttötutkintoon. Mekin työskentelimme tämän aineen parissa, mutta emme ihan niin laajasti kuin paikalliset opiskelijat. Mutta tehtävänä oli valita netistä hääpuku, piirtää siitä luonnos paperille ja tehdä pukuun sopiva morsiuskimppu. Teimme kimpputekniikalla ja sienitekniikalla morsiuskimput käyttäen paljon luonnonmateriaaleja joita keräsimme koulun pihapiiristä. Saimme myös hyviä vinkkejä, opetusta aineen opettajalta.




 Toinen mielenkiintoinen ja mieleenpainunut asia tällä viikolla oli korin ja amppelin punonta saksalaisella maaseudulla paikassa Fotogärtnerei Friedrich Strauss (Au in der Hallertau). Kyseisessä paikassa kuvataan aikakausilehtiin kukkia, asetelmia, kimppuja erilaisissa ympäristöissä sekä kukka-aiheisia seinäkalentereita. Alueelta löytyi terasseja, taloja joita pystytään kääntelemään eri suuntiin kuvaustilanteiden, valon tarpeen mukaan.

Saimme opetusta pajun punontaan paikalliselta yrittäjältä, joka järjestää tälläisiä kursseja, mutta myös koristelee erilaisia tiloja ja tapahtumia.

Punoimme siis pajusta korit, joihin laitettiin erilaisia kukkia ja ne kuvattiin samantien yrityksen toimesta. Ties vaikka päätyvät johonkin lehteen täällä Saksan maalla. Toisena työnä teimme amppelit, joka oli tämän Fotogärtnerein tilaus johonkin heidän kuvaukseensa. Amppelit jäivät nyt odottamaan kuvausta ja mahdollisesti myöhemmin saamme ne itsellemme.




Nuo punomamme korit saimme myös itsellemme, mutta nyt haasteena niiden tuominen Suomeen lentokoneella. Jos päädymme jättämään ne tänne, niin saamme ainakin ammattilaiskuvaajien ottamat kuvat niistä itsellemme.

Kävimme myös tutustumassa kahteen Müncheniläiseen kukkakauppaan, joissa aloitamme ensi viikolla harjoittelut. Jännittävää.

tiistai 8. huhtikuuta 2014

Tukholmaa!!!

Viikonloppu meni aurinkoisissa merkeissä. Kävin katselemassa cityä, mutta samalla tutustuin myös ranskalaiseen perheeseen. Kukka-aiheeseen palatakseni hekin olivat käyneet ruotsalaisessa kukkakaupassa. He olivat ilmeisen näreissään kun ”kukat rutataan paperiin niin ettei niitä edes näe”. Huvitti kulttuurierot.
Maanantaina aloitin työharjoitteluni kukkakaupassa. Floristkompaniet on todella hieno kukkakauppa. Olen otettu miten ystävällisiä kaikki ovat olleet ja miten kivasti minua on neuvottu. Eilen tutustuin paikkoihin ja tein kimppuja. Tänään pääsin mukaan hotellille koristelemaan ja vielä istuttamaan pihalle kukkia. Koristelimme myös pihan syreenin höyhenillä. Kauppa päivittää instagrammiin kuvia joka päivä joten kannaattaa käydä katselemassa! :)

Olen myös himoinnut vahakukkaa ruukussa ja eukalyptuspuuta, mutta molemmat ovat kai hieman haastavia ja varisevat jos niitä ei muista pitää kosteana. En siis haaveile niistä enää :)
Innolla odotan taas uutta päivää!

lauantai 5. huhtikuuta 2014

Internationale Weihenstephaner Modultage 2014 - Freising Deutschland

Nyt on sitten ensimmäisen viikko Saksan maalla takana ja se kului Freisingissä olevassa alan koulussa, jolla hienolta kuulostava nimi Staatliche Fachschule für Blumenkunst Weihenstephan ja koululla olon teemana Dimension: Colour / Dimension der Farbe. Tämä oli siis kansainvälinen moduuli (kurssi) johon osallistui meitä ulkomaalaisia Venäjältä, Italiasta, Hollannista ja me Suomesta. Suurimman ryhmän muodostivat italialaiset ja italian kielen kuunteleminen tuli tutuksi, sitä sen suuremmin ymmärtämättä :-). Kielten sekamelska oli muutenkin runsas, yhdellä jos toisella meni kielet sekaisin ja siinä sitten puhuttiin sujuvasti saksaa ja englantia sekaisin ja monesti meillä kaikilla tuli myös oman kielen sanoja joukkoon. Mutta ymmärsimme toisiamme loppupeleissä ihan hyvin. Ja tilannettahan helpotti kaikki materiaalit minkä parissa työskentelimme. Meidän ulkomaalaisten lisäksi moduulissa oli mukana koulun omia opiskelijoita (jo floristiksi valmistuneita ja nyt floristimestareiksi opiskelevia) sekä koulun opettajia, jotka vetivät kurssin.

Kurssi koostui erilaisista teemoista ja sen aloitti maanantaina osuus "Experimental work with colours". Tämän osuuden veti saksalainen taiteilija Sabine Schall. Pääsimme siis näyttämään taiteelliset lahjakkuutemme ja itselleni se tuotti aluksi pientä ahdistusta, mutta kun vauhtiin pääsi niin osoittautui mukavaksi puuhaksi ja ihan ok juttuja tuli maalattua.

Tiistaina pääsimme uuden teeman pariin joka oli "Working with colour and plant material". Tässä työskentelimme päävärien punainen, keltainen ja sininen parissa ja teemana tehdä esillepano koululta löytyvistä esineistä (esineinä sai käyttää kaikkea mahdollista mitä vaan löytyi koulun kätköistä). Ryhmälläni oli värinä keltainen ja kukkana keltainen esikko ja lopputulos seuraavanlainen:



Seuraavana päivänä jatkui työskentely muiden päävärien kanssa ja mielenkiintoisimmaksi osoittautui ruohon vihreä. Siinä pääsi todellakin vihreään tutustumaan kunnolla, koska päivän maalauprojektin jälkeen vihreää maalia löytyi vaatteita ja kenkiä myöten, mutta oli se sen arvoista. Harvoin sitä pääsee maalaamaan 10 metriä pitkälle paksulle paperille joka levitetty nurmikolle. Maalausvälineinä pensseleiden lisäksi omat kämmenet ja jalkapohjat.



Pääsimme myös rautalangasta vääntelemään erilaisia juttuja yhdistettynä eri väreihin. Lisähaasteen tähän toi se, että ei itse saanut valita rautalangan paksuutta, tekniikkaa millä teet, värejä joita käytät tai maalaustekniikkaa vaan kaikki arvottiin nostamalla ne korteista ja kortin paljastamalla tekniikalla, rautalangan paksuudella, väreille alettiin tehdä omaa työtä. Muuten työtä ei sitten ollutkaan määritelty eli monenlaisia valmiita töitä syntyi.

Tämän kurssin päätti perjantaina iltapäivällä alkanut ja maanantai iltaan kestävä näyttely "Dimension: Colour", joka muodostuu kokonaisuudessaan tekemistämme töistä.

Kaiken kaikkiaan mielenkiintoinen viikko ja erilaisia ideoita syntyi maalaamisen, rautalangasta tekemisen, esillepanojen suhteen.

Nyt vietämme 3 ansaittua vapaapäivää ja sitten uusi viikko ja uudet jutut. Tähän loppuu  voisi sanoa mitä italian kielestä ja italialaisilta on opittu tämän viiden päivän aikana: "Pasta with pasta"
 
 

Tänään tehdään munakuppi

Norrköping alkoi tuntua jo kotoisalle paikalle. Tuli vierailtua museoissa ja sieltä löysinkin workshopin jossa tehtiin rautalangasta pääsiäismunalle kuppi. Kuulostaa hassulle, mutta itseasiassa tekniikka oli hauska ja katselin rautalankakirjaa. Sieltä löytyi rautalangasta tehtyjä konstruktiopohjia erilaisia ja haudalle tarkoitettuja kukkatukia, hedelmäkulhoja yms. Näistä voisi tehdä myös fiinin hintalapputelineen kauppaan jos haluaisi. Kaikki oli toteutettu samalla tekniikalla. Innostuin aiheesta kovin. 
Perjantaina piti kertoa hieman omasta koulusta ja eroavaisuuksista ruotsalaiseen sidontaan. Piti myös sitoa kimppu nähtäväksi. 
Hauskaa on se että olen itse vielä niin aloittelija tässä hommassa, että eri juttujen näkeminen avasi jo silmiäni aika paljon. Hollantilaisten kanssa keskustelin ja he olivat esimerkiksi käyttäneet aika paljon ruokaa kimppuja tehdessä; spagettia keitettynä (jämähtää muotoon), haarukoita, maalanneet gerberan terälehtiä kaikki eri väreillä yms. Mahdollisuudet ovat todella rajattomat. 
Tuntui myös että kimpuissa käytettiin todella paljon kukkia kokonaisuudessaan, sipulista lähtien. Se oli kaunista. 
Hautalaitteet Ruotsissa ovat mielenkiintoisia. Hautakimppuun he nimittäin käyttävät rautalankaa.  He rullaavat rautalanka rullalla kukat yhteen aina muutaman kerrallaan kimppuun kiinni, jotta se on helppo laskea alas jos esimerkiksi asiakas tulee. He myös langoittavat näkyvästikkin kaikki kukat, jotka nousevat hautakimpussa ylöspäin muotoa ylläpitäen. Opettaja kertoi että ennen vanhaan tämä toteutettiin rautalangalla jopa väkisin rikkomalla kukan varsi jotta kimpun muoto säilyisi. Hollantilaisetkin kokivat tämän joka kukan langoittamisen oudoksi. Opettaja tosin puhui, että hautakahvaan on olemassa heillä toimiva pahvi-ratkaisu, joka ei pehmene liikaa vaan kestää hautajaisten yli. Koulussa tosin käytettiin vain muovisia kahvoja sillä ne ovat opetuskäyttöön ekologisempia. 

Hauska huomata kuinka ystävällisesti koulussa meidät otettiin vastaan. Perjantaina pari oppilasta kutsui meidät vielä jätskille vuosikymmeniä vanhalle kioskille, jossa jäätelöä sai jonottaa 10min, mutta se oli myös sen arvoista :)
Sen jälkeen otinkin junan kohti Tukholmaa. Viikonloppu on alkanu mukavasti Gamla stadenia kierrellen ja Söderlundin "monkey mountainille" piti kiivetä. Sieltä on huimat näkymät yli Tukholman. :)

 

keskiviikko 2. huhtikuuta 2014

tässä takautuvasti tekstiä Norrköpingistä

Moikkamoi!

Maanantaina saavuin Norrköpingiin ja pääsin heti katselemaan Himmelstalundin koulun meininkejä. Samassa koulussa on yhtä aikaa myös kaksi vaihto-oppilasta Hollannista. Koulualue on iso. Siellä kasvatetaan ruusuja pienissä määrin. Kasvihuoneissa on jonkun verran kasveja myyntiin mutta pääasiassa omaan käyttöön. Oppilailla on myös oma kauppa joka on auki perjantaisin. Siellä he voivat harjoitella esillelaittoa ja myymälätyöskentelyä.
Koulussa voi opiskella myös eläintenhoitajaksi. Koulun tiloissa toimii eläinlääkäri ja oppilaita varten siellä on kaikenlaisia pieneläimiä, lintuja, käärmeitä, jyrsijöitä. Sain pidellä yhtä käärmettä sylissä. Hauska kaveri.

Tiistaina esittelimme itsemme ensimmäiselle luokalle, teimme kimppuja heidän kanssaan ja seurasimme heidän opiskelua. Koulun tilat ovat todella organisoidut. Luokissa on omat jääkaappimaiset kukkakylmiöt ja maljakoille on oma varasto. Rautalangat sun muut ovat siististi laatikoissa riveissä.
Keskiviikkona pääsimme tutustumaan kolmannen vuoden opiskelijoihin. Heillä on tulossa näyttötutkinto jonka aiheena on käyttää mahdollisimman paljon kasvista ”from head to tail”. Hienoja teoksia heillä olikin tulossa. Joihinkin töihin tuli multaakin mukaan. Kukkasuppilot spreiattiin liimalla ja eikun vaan multaa päälle. Kukista käytettiin myös sipulit. Keksiliäitä töitä.
Keskustelua oli myös kukkien hinnoista sillä he joutuvat hinnoittelemaan työnsä myös. Ruotsissa verotus kukissa on 20%, mutta Hollannissa vain 6%. Hollantilaiset eivät meinanneet millään uskoa, että meillä gerberasta joutuu maksamaan sen 5e kaupassa. Ruotsissa käytetään aika vähän leikkovihreää. Kukkakimppu on todellakin kimppu kukkia.
Oppilailla oli joka työssä mukana tarkat suunnitelmat piirroksina joiden mukaan he tekivät työnsä. Värioppia painotetaan ilmeisesti enemmän kuin Suomessa sillä he puhuivat värien yhteensopivuudesta, joka kulmassa. He tekivät myös paperille esimerkit palkkeina kuinka paljon eri värejä eri töihin oli suunnitelmissa käyttää Opettaja sanoi, että näin on helpompi esittää asiakkaalle isommasta työstä suunnitelmaa ja luonnehtia värimaailmaa. Kuulostaa kivalle idealle.

Opin myös että Hollannissa ei ruusuista piikkejä veitsellä oteta vaan ne karsitaan suoraan käsin samalla lehtien kanssa. Kädet kuulemma tottuvat tähän. :)