Kärsimyshedelmää - Thaimaassa

Tammikuun viimeisenä sunnuntaina astuin lentokoneesta ulos Chiang Main lämpimään ja pakokaasulta maistuvaan ilmaan. Sen päivän hymyilin suu kiinni, mutta seuraavana päivänä muutaman tunnin bussimatkan jälkeen hengitin keuhkoni täyteen raikasta vuoristoilmaa, joka ei ollut Suomen kuuminta kesäpäivää polttavampaa. Nelihenkinen thaiperhe otti minut ilolla vastaan ja antoi käyttööni tuoreilta laudoilta tuoksuvan mökin suurine terasseineen, jonka reunoja koristivat metsästä löydetyt villiorkideat, jotka jatkoivat elämäänsä kookospähkinät alustoinaan.

Tilaa hoidettiin jo ainakin toisessa sukupolvessa, mutta vasta reilu kymmenen vuotta aikaisemmin paikka oli valittu mukaan Thaimaan kuningasperheen perustamaan Royal Project- operaatioon, jonka päämääränä oli suojella syrjäisten kylien ympäröimiä metsiä, joita oli säälimättä hävitetty vuosikymmenten ajan oopiumin viljelyn alta sekä taata viljelijöille toimeentulo laillisia tuotteita viljelemällä. Kaalikasveihin kuuluva paksoi sekä vihreät tarhapavut olivat kaksi yleisintä projektiin kuuluvaa kasvia, joita isäntäperheenikin viljeli myyntiin kymmenien omaan käyttöönsä kasvattamiensa kasvien lisäksi.

Tilan tarjoaman tuhdin aamiaisen jälkeen aloitimme työt viiden muun harjoittelijan ja vapaaehtoistyöntekijän kanssa. Teimme uusia penkkejä paksoille ja pavuille, hoidimme jo kasvamassa olevia kasveja, haimme metsästä bambukeppejä tueksi papuköynnöksille, keräsimme satoa ja veimme saaliit läheiseen pakkauskeskukseen, jonne lähikylien kaikki Royal Project-tilat toivat vihanneksensa ja vuoropäivinä jäivät yöksi pakkaamaan tuotteita. Aamulla projektissa mukana olevat kuskit kaupungista tulivat hakemaan kauppakuntoiset tuotteet ja lähettivät ne eteenpäin aina Singaporeen asti. Laatuvaatimukset olivat korkeat ihan niin kuin Suomessakin - liian käyrät pavut laitoimme omaan pataamme.

Isäntäväki piti huolen siitä, ettei kukaan meistä valkonahkaisista työntekijöistä rehkinyt liikaa auringon porottaessa kirkkaalla taivaalla ja saimme viettää joka päivä pari tuntia siestaa perheen äidin valmistaman lounaan ja passionhedelmäköynnöksistä poimimiemme hedelmien kirkkaankeltaisen nesteen ryystämisen jälkeen. Lepohetkinä vetäydyimme kaikki yleensä päiväunille riippumattoon, lukemaan kirjaa banaanin varjoon tai vaeltelemaan lukuisille läheisille vesiputouksille tai elefanttien vanhainkotiin. Sunnuntai oli kristinuskon omaksuneessa kylässä pyhäpäivä, jona palkkasin itselleni mopokuskin, joka vei minut tutustumaan läheisille mansikkapelloille ja sitrusfarmille.

Kymmenen tilalla viettämäni päivän jälkeen lähdin samalla haikeissa ja innostuneissa fiiliksissä kohti seuraavaa työharjoittelupaikkaani, jolla aioin viipyä saman verran aikaa. Yhden puhjenneen moponrenkaan ja liftauskeikan jälkeen ehdin viimetipassa bussiin, joka kuljetti minut yhtä elämäni kauneinta ja vuoristoisinta reittiä pitkin kauas korpeen, jossa tukahduttava ilma seisoi paikallaan ja oli kuin pakottanut kaiken siellä elävän jäämään jumiin tuhat vuotta sitten jo elettyyn aikaan. Puhvelit ja kymmenet kanat ja kukot ja niiden jälkeläiset muutaman Euroopasta ja Venäjältä saapuneen vapaaehtoistyöntekijän voimin toivottivat minut tervetulleeksi maatilalle länttäämällä käsiini paksun kansion, jonka avattuani opin olevan täynnä kieltoja ja sääntöjä.

Olin järkytyksekseni saapunut kulttiin, jota tilan isäntä hallitsi uskonnon nimeen, mutta jonka ainakin suurimmilta osin toivon olevan kaukana buddhalaisista arvoista. Yritin väkisin totutella puhekieltoon ja pysyä kaukana kirjoista, jotka olivat myös kiellettyjä. Koitin niellä naisten sortamisen ja sen, että minua vakoiltiin, uhkailtiin väkivallalla ja nöyryytettiin muiden työntekijöiden edessä.

Vietin pienessä, laiminlyödyssä puutarhassa kaikki hetket, joina päivänvaloa riitti edes pikkiriikkisen toimiani valaisemaan, jotten joutuisi olla tekemisissä muiden ihmisten, varsinkaan isännän seurassa. Kastelin rutikuivaa ja halkeilevaa maata ylhäältä vuorilta alas valuneella vedellä aamuin illoin. Maan hieman alettua pehmetä kaivoin esiin uusia penkkejä, joihin kylvin papaijansiemeniä ja istutin tomaatin ja salaatin taimia. Päivän kuumimmat hetket istuin olkihatun alla ja kitkin rikkaruohoja niin hartaasti kuin osasin, jotta minulle jäisi vielä seuraaviksikin päiväksi hommia. Vastahoidetun maan peitin puhveleilta lainaamillani oljilla sekä banaanin lehdillä, jottei auringonsäteet pääsisi maan syvyyksiin asti. Muutaman päivän kuluttua sinappikaaleilla, elämänlangoilla, kurpitsoilla ja monilla muilla oman keittiön tarpeiksi viljellyillä kasveilla oli taas tilaa kasvaa ja vettä juodakseen.

Hieman ennen työharjoittelusopimukseni päättymistä minulla tuli mitta täyteen paikkaa, jossa koin olevani sekä vanki, että orja. Lähdin kesken leikin pois, vaikken ollut ihan varma miten koulu tulisi suhtautumaan asiaan. Kotiin palattuani minun tarinani otettiin kuitenkin ymmärryksellä vastaan. Jos olisin jo matkaa suunnitellessani valinnut jonkun koulun tarjoamista harjoittelupaikoista, olisin varmasti säästynyt ikäviltä yllätyksiltä. Mutta sen hyväksyminen, ettei kaikki mene aina niin kuin on toivonut, auttaa minua ottamaan riskejä tulevaisuudessakin. Kokonaisuudessaan reissuni oli upea ja opettavainen - muissakin kuin puutarha-asioissa.