keskiviikko 5. helmikuuta 2014

"Ja, men man får ju fuska lite då och då!"

Svea-mamma oli ilmeisesti päättänyt laittaa parastaan jotta kuukauteni vieraalla maalla lähtisi mahdollisimman hyvin käyntiin; saapuessani Norrköpingiin aurinko paistoi LÄMMITTÄEN kirkkaalta taivaalta, lämpötila oli noin +5, linnuilla oli konsertti menossa ja räystäät tippuivat. Kevät! Lisäksi vastaanottokomiteani, kouluttajat Ulrika ja Malin, olivat niin mahtavia ja huolettomia pakkauksia että viidessä minuutissa minulla oli jo kotoisa olo ja aivan älyttömän hyvä ja iloinen fiilis. Odotukset mukavasta harjoittelujaksosta
ovat siis korkealla!
 
Norrköpingin suhteen sydän suli jo matkalla majapaikkaani (tosin alkaa olemaan se tunne että mun sydän on hiukan helppo vieraiden kaupunkien osalta... aina olen onnesta umpisolmussa kun on uutta nähtävää) joka sijaitsee vanhalla tehdasalueella. Norrköpinghän on vanha teollisuuskaupunki Motalan virran rannalla (ja vähän keskellä virtaakin) ja kaupunki on rakentunut tehtaiden ympärille. Kutomo- ja tekstiiliteollisuus ovat olleet aikoinaan kaupungin kasvun perusta ja kantava voima. Kutomoteollisuudelle kävi miten kävi ja jäljelle jäi kuulemma likainen, surullinen ja masentava kaupunki jonka keskustassa tyhjilleen jääneet valtavat tehdasrakennukset olisi moni halunnut huonojen muistojen vuoksi purkaa pois. Tulevaisuuten tähyilevät ideanikkarit onneksi saivat tahtonsa läpi ja nykyään Industriomrodet kätkee sisäänsä toimistoja, kouluja, yliopiston, museoita, ravintoloita ja mukavaakin mukavampia hostelleja. Surullinen ja masentunut ovat kaukana kaupungin nykyisestä hengestä; täällähän roikkuu kattokruunuja kaduilla, juhlavaa! Tänne tahdon ehdottomasti tulla kesällä uudestaan, matkaa Tukholmasta on kuitenkin vain kivenheiton verran... Niin ja silloin pääsisi Kolmårdeniinkin, senhän takia täällä turistit kuitenkin pääasiassa käyvät.



 
Maanantai kului koulun alueeseen ja tulevan viikon aikatauluihin tutustuessa, mutta eilen ja tänään olen hypännyt reippaan koululaisen rooliin ja osallistunut opetukseen muiden oppilaiden mukana. Ensimmäisenä pisti silmään koulun floristiikan talossa siisteys! Kaikki tavarat paikoillaan kaapeissa, ja oikeasti kaapeissa niin siististi etteivät tule syliin ovia avatessa!!! Kanssaopiskelijoillani ehkä hiukan aavistusta miksi tämän katson mainitsemisen arvoiseksi ;)
 
Eilen sain tehdä päivän töitä nuorisoasteen keväällä valmistuvan ryhmän kanssa ja tänään osallistuin aikuisryhmän tunneille. Olin kuvitellut että opiskelutyyli Suomessa ja Ruotsissa olisi samanlainen, mutta yllätyksekseni ne poikkeavatkin aika paljon toisistaan. Voin näistä eroista (ja muutenkin floristiikkaan liittyvistä) tarkemmin jossakin vaiheessa tarinoida, nyt ei jaksa :) Mutta niitä siis on, paljon! Tuo "Ja, men man får ju fuska lite då och då!" opettajan suusta kuultuna oli eräs näistä yllättävistä eroista.
 
Eilen aiheenamme oli asetelma ja töiden lähtökohtana oli tarkastella suuntaa, liikettä ja rytmiä. Lisäksi töissä tuli käyttää paljon oksia. Tytöt antoivat kiltisti kuvata luomuksiaan jotta saan niistä kuvia tähän laitettua, allekirjoittaneenkin tekele joukosta löytyy...

Tänään puolestaan oli vuorossa leikkiä väreillä, kimppujen muodossa. Opettaja antoi tehtäväksi sitoa kimppuja väreillä leikitellen, erilaisia väriharmonioita, kontrasteja ym. hakien. Tämän päivän jäkeen odotan entistä suuremmalla mielenkiinnolla harjoittelujaksoani Tukholmassa nähdäkseni onko ruotsalainen tyyli sitoa kimppuja tosiaan niin erilainen kuin kotoinen tyylimme; nämähän ei käyttäneet vihreitä käytännössä lainkaan?! Molempina päivinä olen huomannut, että töiden arvioinneissa ja jälkipuinneissa keskitytään vain annetun aiheen ympärille, ei siis tarkastella tekniikkaa, sidoksia, imupintoja tai vastaavaa... Oli hauska, mutta samalla hämmentävä kokemus täytyy myöntää! Hämmentävää oli myös kuulla että floristiikan aikuiskoulutus kestää täällä yhden vuoden! Siis ilman aiempaa alan koulutusta, huh!
 
Huomenna jatkuu taas opiskelu ja kielikylpy! Uskomatonta kuinka paljon helpompaa on käyttää vierasta kieltä kun ympärillä on tuntemattomia. Olen kerännyt kasaan kaiken pahan tahtoni ja räpeltänyt menemään mahdollisimman paljon ruotsin kielellä, vaikka sen täytyy välillä olla aika hulvattoman kuuloista :) Huomenna pääsen myös vierailulle koulun eläintaloihin, täällä on kuulemma vähän laajempi valikoima otuksia... käärmeitä ja laamoja ja kaikkea kivaa!
 
Kuullaan!
 
Minna A. 4pta12kk
Norrköping, Sverige

1 kommentti:

  1. Mainiota, että pääsit sittenkin harjoittelemaan ulkomaille! Oma innokkuus ja uteliaisuus ovat kaiken a ja o - sinulla niitä molempia tuntuu olevan! Oppimisen ja tekemisen iloa sinulle!

    VastaaPoista